tiistai 9. helmikuuta 2010
Pienet kumpparit, niin lystikkäitä on...
Ulkona paukkuu pakkanen, tällä hetkellä (09022010 klo 23.37) vähän yli -20 astetta. Mielessä kuitenkin se, että tuo lumimassa sulaa ehkäpä jo vajaan parin kuukauden päästä loskakeliksi. Eli, projektina kumikenkien metsästystä. Ajatuksena, että ehkä silloin kun niitä akuutisti tarvitaan, en minä ole niitä metsästämässä vaan vauvantuoksuisissa puuhissa. Meillä kuitenkin tarvitaan kumpparit jos toisetkin. Kahdet ainakin per lapsi. Kumpparit ja varakumpparit, koskapa aina on vähintäänkin yksi kumppari kateissa, siis juuri sen pari jota jalkaan oltaisiin pistämässä. Joten, nettiä selaamaan.
(Kuvat kopsittu myyjien sivuilta)
Yläkuvassa jo vilahtivatkin nuo pilkulliset, ihanat. Nyt taitaa olla tulossa voimakkaasti meikäläiselle mustavalkoinen kausi. Onhan noita värejä riittänytkin, oikein pistää vähän niinkuin silmää kirvelemään ;) katsellessa kaupan rekkejä joissa roikkuu retronkirjavat värit. Ei niissä mitään vikaa, mutta kun saa yliannoksen jotain niin menee hetki ennenkuin alkaa taas siitä tykkäämään.
Tässä pilkulliset kokonaan:
Viking Polka, suloisesti valkoista, mustaa ja pinkkiä.
Löytyy täältä: http://www.brandos.fi/
Näitä voisi miettiä tytöille, Titalle ja Lotalle. Koot olisivat +/-30.
Brandosilta myös vihreät Vincent FROG-kumpparit:
Yksi vaihtoehto Erkalle, koon pitäisi olla ehkä 25. Näitä on myös pinkkinä.
Tilattu on jo Sisukkaasta nämä:
Punainen Mim-Pi
Sekä kokosotkujen vuoksi alkuperäinen tilaukseni pinkki-pallo-MimPi muuttui herkulliseen pinkkiin CupCake -sydämiin:
Hello Kitty -kausi on nyt ainakin Titalla menossa. Sitä tyydyttämään olisi ainakin Mothercaressa ihqut pinkit:
Sadeasu ja kenkävalikoimaa siis tässä linkissä à la Mothercare.
Hello Kittyjä oli myös sadetakkina, mutta en uskalla tilata. Tänään City-Marketissa käydessä siellä oli myös, mutta aivan kamalaa ja jäykkätankkia koppuraa materiaalia. Ensi viikonloppuna olisi kuitenkin tarkoitus olla Tallinnassa ja siellä on Hello Kitty -liike, jossa voisin vilkaista josko olisi kumppareita sekä josko olisi kivan tuntuisia sadetakkeja. Ja josko olisi muuta kivaa ja edullista pikkutytöille.
Erkalle olisi myös Nextillä hauskat dinosaurus vellikengät:
Erkalle onkin jo ostettu Tokmannilta siniset haikuvioiset peruskumpparit (siksi että siinä nyt oli se kala-kuvio) ja T2H:n siniset ruutukumpparit. Oikeastaan haluaisin ihan vain mustat Nokiat, varmat menopelit sadekelille:
Täältä linkistä löytyy ainakin Nokian Viklaa ja Saukkoa kivoissakin väreissä lapsille, mutta perusmustaa ei, sitä semmoista "Hai-saapasta", vai miksi sitä nyt kutsuttiinkaan kun itse olin lapsi. Kontio tämän oikea nimi on:
Toinen vaihtoehto olisi Reiman musta, mutta ne kuviot voi ehkä riidellä noiden Ej Sikke Lej:n kurahousujen (jotka tulivat postissa tänään Punavuoren Peikosta) kanssa:
Tuossa alimmaisessa rivissä, numerolla 999.
Reima.com sivuilla on lisää ....
Reimaa olisi lisääkin valittavana:
Mutta kello on jo hyvän matkaa "huomisen" puolella ja nyt sitten on virallisesti vanhettu vuodella, jotta jospa jatkaisi tätä kumpparijahtia toiste. Öitä!
_______________________________________________________________
MUOKS! Kerta kiellon päälle....oiskohan nämä nyt sitten ne äidin kumpparit:
Ne löytyvät täältä: http://www.thewellyshop.com ja sieltä hakusanalla Kiss wellies :) uiiih... :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voihan kumpparit! Mä olen jo hamstrannut useammat meidän lapsille, mutta mieli tekis lisää :D Varsinkin nuo punavalko pilkulliset olis ihanat!
VastaaPoistaKatsomisen arvoinen nettikauppa täälläkin:
http://www.barnskospecialisten.se/webbshopen.aspx?mn=Gummist%C3%B6vlar&mnid=7&page=0
Vaikka tuolla taitaa olla enimmäkseen vain Tretornin kumpsuja.
Synttärionnittelut!
Miten sie löydätkin noin ihania kenkiä ja vaatteita aina??
VastaaPoista