torstai 18. helmikuuta 2010
Kypärämyssyjä joustofroteesta
Sain kuin sainkin aikaiseksi ryhtyä kankaiden pilkontaan ja kypärämyssytalkoisiin.
Joustofrotee on kyllä aivan mainio materiaali! Yksi minun lemppareistani.
Viikonlopun yksiväriset hankinnat ovat kyllä todella hyvää laatua ja niin pehmoisia. Erkka sai turkoosiin Ticketin pukuun kaksi sävy-sävyyn myssyä ja pari muutakin.
Kaavana näissä on Ottobren nettikaava, ihan hauska mutta jatkossa etsin toisen tai kehittelen vähän kaavaa. Minusta tuo on jotenkin "kulmikas", vaikka tietty kun pesee myssyt malli voi kutistumisen myötä hieman muuttua. Pikkuisen kasvunvaraahan noissa on. Onko kuka tehnyt tällä kaavalla ja ollut tyytyväinen? Vai teinkö jonkun virheen kaavan jäljentämisessä....
Kokeilin myssyissä tuota "juttua", jotta laitoin päällikappaleen erivärisen. Ainakin auringonoranssi ja raitanen näyttää hauskalle. Pöllöjoustistakin oli pakko käyttää, etten turhaa sitä ole kaappiin hankkinut. Pöllöön ei oikein mikään yksivärinen käynyt, joten se saikin luvan olla samaa kuosia koko myssy.
Myös pikku-Ilmari sai pikkuriikkisen myssyn peikkojoustiksesta. Mitään käsitystä siitä, onko koko oikea vastasyntyneelle ei ole, koskapa pienensin kaavaa vapaalla kädellä. No, sen näkee sitten parin kuukauden päästä.
Tässä vielä koko rivistö:
Tunnisteet:
Ihania kangashankintoja,
lapset,
myssyt,
ompelut
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Uusia kankaita ja ei niin terhakka päivä tänään...
Aivan ihanan pehmoista, laadukasta joustofroteeta väreissä oranssi, turkoosi ja tumman ruskea. Trikoota, turkoosinsinisellä pohjalla poikamaisia painokuvia sekä pinkillä pohjalla apinoita. Apinat puuvillainterlockia, turkoosi jotain sekoitepuuvillaa. Mansikkapuuvilla ostettu huutiksesta, aivan ihanaa vaikka tyttöjen mekkokankaaksi kesään. Tai sitten vaikka pöytäliinaksi. On niin ihana, etten raaskisi pilkkoa.
On vain niin laiska olo, ettei oikein huvita mikään. Tassunjälkiä blogista tuttu myssykaava saapui ja semmoinen pitäisi saada työn alle. Ihan pikkuisia vaatteitakin pitäisi tehdä, mutta eilen ultrassa unohdin varmistaa Ilmarin sukupuolen, vaikka viimeksi ihan Ilmarille näytti peleineen ja vehkeineen ;D Mutta olihan Erkkakin tyttö ihan toiseksi viimeisimpään ultraan saakka, jotta siitä tuo varmistusinto...Toisaalta on aivan valtava hinku tehdä pikkuruisia tyttöasuja, mutta kun ei ole pitäjää. Ehkäpä erästä ideaani ja haavettani pitäisi kehitellä edelleen ja pistää toimeksi, ei tässä mitään tapahdu ellei itse pane tapahtumaan.
Saamattomuuta ilmassa edelleen, läjä villahousuja odottaa kirjailujaan ja vyötärökumppareitaan.Lanoliinitusta jne. Uusia pikkumerkkejäkin pitäisi tilata. Samoin kokomerkkejä. Miksi en saa mitään aikaiseksi ;/
Onneksi ulkona paistaa aurinko, vaikka pakkasta onkin yli 20 astetta ja uuni lämpiämässä kylmää yötä odottaen.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Hellou, kitty...
Tervetuloa meille, Hello Kitty! Tälläiset kumpparit kotiutuivat Motherscare -liikkeestä. Niitä haikailinkin jo edellisessä postauksessa, kumpparipähkäilyissä.
Luonnossa nämä kumpparit ovat oikein söpöt, juuri pikkutyttöjen makuun. Liveliikkeen hinta vaan oli kaksinkertainen englantilaiseen nettipuotiin verrattuna. Mutta jäipä tilaamisen vaiva.
PAITSI että koko ei ole oikein passeli. Näissä on koko 11 UK /29 EU mutta vastaa mielestäni 28. Eli todennäköisesti nämä etsivät uutta kotia ja täytyy tilata isommat Englannista ;(
Muutakin Hello Kitty kamaa on pitänyt tytöille jo hommata kevääksi. Pipoa ja hanskaa. Liiallisuuksiin en aio kuitenkaan tyttöjen vouhotuksiin mukaan mennä.
Mustat Tokmannilta ja pinkit Lindexiltä. Lindeksin koot olivat vain jo ihan loppu.
Sadetakit Hello Kittynä olisivat aivan ihqut. Motherscaren esillepanorekki, jossa myös sadetakit. Näistä en tykännyt, olivat aivan liian huonoa materiaalia ja ikävän tuntuiset. Eivät olisi kestäneet meidän tytöillä kuin ehkä viikon, kaksi.
Nämä olivat Marks & Spencerin rekissä, mutta n. 50 euroa per takki ylitti minun matkakassan suunnitelmat joten jäivät sinne. Ja nyt harmittaa, olivat nimittäin aivan valtavan ihanat ja ihanaa materiaalia.
Kumpparijutussani mainitsin myös ne Vincentin FROG-kumpparit. Jä tässähän näitä pitkä rivi:
Minä en vaan tykännyt liveversiosta, kuva oli paljon kauniimpi.
Aivan ihania ja ihania kisuja tuli vastaan, mutta jotenkin en vain olisi raaskinut maksaa jostain perusjutusta niin paljoa ihan vain sen takia että siinä on Hello Kitty -kuva. Tuloksena tuosta Hello Kitty kuurista oli se, että pistän oman piraattitehtaan käyntiin. Jospa siihen käytettäisiin jotain niistä, mitä toin tullessani Abakhanilta.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Yhteistyöllä sopuratkaisuun ;)
Tartteisko joku myssyä? **MYYTY**
"Ja äiti, luuletko että mie oon joku harlekiini vai??"
Teinpä tämänvuoden ensimmäisen ns. kevätmyssyn.
Minusta niin sievä väriyhdistelmä, pinkkiä pallotrikoota, limeä palloflanellia ja turkoosit tikkaukset aplikaatiossa ja myssyn alareunassa. Malliksi otin tuon solmupipo-mallin.
Koko on 51->56 (Tytön päänympärys on 51 cm ja kangas joustaa siten, että jopa minun 57 päähän sen saa mahtumaan)
Kuten kuvasta näkyy, ei neiti ollut vastoin ennakko-odotuksia innoissaa. Ei kelpaa, niin ei.
Jos joku tahtoo tarjota kodin tälle myssylle, niin se löytyy >> Huuto.netistä.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Pienet kumpparit, niin lystikkäitä on...
Ulkona paukkuu pakkanen, tällä hetkellä (09022010 klo 23.37) vähän yli -20 astetta. Mielessä kuitenkin se, että tuo lumimassa sulaa ehkäpä jo vajaan parin kuukauden päästä loskakeliksi. Eli, projektina kumikenkien metsästystä. Ajatuksena, että ehkä silloin kun niitä akuutisti tarvitaan, en minä ole niitä metsästämässä vaan vauvantuoksuisissa puuhissa. Meillä kuitenkin tarvitaan kumpparit jos toisetkin. Kahdet ainakin per lapsi. Kumpparit ja varakumpparit, koskapa aina on vähintäänkin yksi kumppari kateissa, siis juuri sen pari jota jalkaan oltaisiin pistämässä. Joten, nettiä selaamaan.
(Kuvat kopsittu myyjien sivuilta)
Yläkuvassa jo vilahtivatkin nuo pilkulliset, ihanat. Nyt taitaa olla tulossa voimakkaasti meikäläiselle mustavalkoinen kausi. Onhan noita värejä riittänytkin, oikein pistää vähän niinkuin silmää kirvelemään ;) katsellessa kaupan rekkejä joissa roikkuu retronkirjavat värit. Ei niissä mitään vikaa, mutta kun saa yliannoksen jotain niin menee hetki ennenkuin alkaa taas siitä tykkäämään.
Tässä pilkulliset kokonaan:
Viking Polka, suloisesti valkoista, mustaa ja pinkkiä.
Löytyy täältä: http://www.brandos.fi/
Näitä voisi miettiä tytöille, Titalle ja Lotalle. Koot olisivat +/-30.
Brandosilta myös vihreät Vincent FROG-kumpparit:
Yksi vaihtoehto Erkalle, koon pitäisi olla ehkä 25. Näitä on myös pinkkinä.
Tilattu on jo Sisukkaasta nämä:
Punainen Mim-Pi
Sekä kokosotkujen vuoksi alkuperäinen tilaukseni pinkki-pallo-MimPi muuttui herkulliseen pinkkiin CupCake -sydämiin:
Hello Kitty -kausi on nyt ainakin Titalla menossa. Sitä tyydyttämään olisi ainakin Mothercaressa ihqut pinkit:
Sadeasu ja kenkävalikoimaa siis tässä linkissä à la Mothercare.
Hello Kittyjä oli myös sadetakkina, mutta en uskalla tilata. Tänään City-Marketissa käydessä siellä oli myös, mutta aivan kamalaa ja jäykkätankkia koppuraa materiaalia. Ensi viikonloppuna olisi kuitenkin tarkoitus olla Tallinnassa ja siellä on Hello Kitty -liike, jossa voisin vilkaista josko olisi kumppareita sekä josko olisi kivan tuntuisia sadetakkeja. Ja josko olisi muuta kivaa ja edullista pikkutytöille.
Erkalle olisi myös Nextillä hauskat dinosaurus vellikengät:
Erkalle onkin jo ostettu Tokmannilta siniset haikuvioiset peruskumpparit (siksi että siinä nyt oli se kala-kuvio) ja T2H:n siniset ruutukumpparit. Oikeastaan haluaisin ihan vain mustat Nokiat, varmat menopelit sadekelille:
Täältä linkistä löytyy ainakin Nokian Viklaa ja Saukkoa kivoissakin väreissä lapsille, mutta perusmustaa ei, sitä semmoista "Hai-saapasta", vai miksi sitä nyt kutsuttiinkaan kun itse olin lapsi. Kontio tämän oikea nimi on:
Toinen vaihtoehto olisi Reiman musta, mutta ne kuviot voi ehkä riidellä noiden Ej Sikke Lej:n kurahousujen (jotka tulivat postissa tänään Punavuoren Peikosta) kanssa:
Tuossa alimmaisessa rivissä, numerolla 999.
Reima.com sivuilla on lisää ....
Reimaa olisi lisääkin valittavana:
Mutta kello on jo hyvän matkaa "huomisen" puolella ja nyt sitten on virallisesti vanhettu vuodella, jotta jospa jatkaisi tätä kumpparijahtia toiste. Öitä!
_______________________________________________________________
MUOKS! Kerta kiellon päälle....oiskohan nämä nyt sitten ne äidin kumpparit:
Ne löytyvät täältä: http://www.thewellyshop.com ja sieltä hakusanalla Kiss wellies :) uiiih... :)
Oikeasti paha mieli
ja syy on tässä:
Kuvasta ei varmaan erota, että villikset ovat pikkuruisia, kovia ja käppyröitä. Kiitos kaksilahkeisen pyykinpesijän. Minuu itkettää.... ;-(
Mutta päivän ratoksi askartelin Erkalle vuoritetut housut. On vain liian pimeää että saisi kunnon kuvia ja keljuttaa niin paljon nuo villikset että ei edes kiinnosta yrittää saada kunnon kuvia. Piste.
Kuvasta ei varmaan erota, että villikset ovat pikkuruisia, kovia ja käppyröitä. Kiitos kaksilahkeisen pyykinpesijän. Minuu itkettää.... ;-(
Mutta päivän ratoksi askartelin Erkalle vuoritetut housut. On vain liian pimeää että saisi kunnon kuvia ja keljuttaa niin paljon nuo villikset että ei edes kiinnosta yrittää saada kunnon kuvia. Piste.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Pari nauhankääntäjä (Tape Binder) vinkkiä
Täällä vielä odottelen edelleen jenkkilästä omaa Tape Binderiäni peitetikkikoneeseen ;/
Odotusaika täytyy käyttää hyödyksi ja etsiä aiheeseen kuuluvia vinkkejä. Tassunjälkiä -blogissa niitä riittää, mutta tässäpä olisi vielä pari sivustoa asiaan perehtymiseen:
Blomma åker vagn -blogi
Att sy en Gekko
Kiitos! ;)
Näitä vinkkjeä kaivataan, joten jos joku haluaa lisää vinkata vaikka kommenttilootassa, niin olen iki hyvilläni!
JA HUI! Vilkaisin laskuria. 1000 raja on rikkoutunut jo 40 kertaa sitten! KIITOS, että ei ihan tyhjille bittiavaruuksille tarvitse höpötellä yksinään ;D
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Resoreja huutiksessa
Tormistauduin tänään aamusta. Leikkasin tilaamistani resoreista noin 20 cm ja 10 cm paloja neljään pakettiin, kuvasin ne ja laitoin huutikseen myyntiin. Jos joku siis tarvitsisi. Paketit löytyvät täältä >> Huuto.netistä
Ainakin minulla on ollut semmoinen akuutti resoripula kunnes sain ostettua nuo pari säkillistä ihania, laadukkaita kotimaisia resorikankaita.
Minulla on kyllä paljon muutakin ompelutarviketta, pitäisiköhän niitäkin laittaa pieninä paketteina myyntiin... hmmm... mutta katsotaan, onko kiinnostusta edes noihin resoreihin. (Y-tunnus löytyy ja kuitin saa.)
Tietty kysyä saa vaikka suoraan ;) emaililla aivanihqut@gmail.com .
Ja nyt muihin puuhiin....
^ "Vitsi, miten ihanan puvun äiti minulle on ostanut!"
maanantai 1. helmikuuta 2010
Palataanpas taas ruotuun...
Tulikin tuossa pari postausta ei niin "ekologisesti" eli tilaa oli annettu blogissa ihan uusista kankaista tehdyille vaatteille sekä "rahantuhlauspaatosta" ihan ulkomaan tilauksia myöten. Oi joi ja voi... ;DD
Mutta paluu juurille, eli esittelyssä uusiointituotannon tuloksena beiget "farkku"pöksyt jotka ovat tuolla miun malllilla, johon olen niin niin ihastunut; nuo hassut ja helpot taskut sekä resorit vyötärölle sekä jalansuihin.
Materiaali on isojen tyttöjen joutovaatesäkistä -aivan uudet, pesemättömät farkkuhousut, joiden kangas mukavasti joustavaa. Muistelen, että jostain mummolasta tai muilta sukulaisilta saadut. On se kummallinen se maku noilla sukulaisilla, kun lahjat jäävät ihan käyttämättä ja viskataan suurin piirtein suoraan jätesäkkiin. Onneksi tämä jätesäkki ei päädy kaatopaikalle, vaan hamstraajaäidin askartelutarvikkeisiin.
Tässä hieman lähikuvaa pöksyjen yläosasta, kuvan laatu on taas aivan surkea. Miten kummassa saatte omat kuvanne niin tarkoiksi ja valoisiksi??
Pöksyissä ei ole vetoketjua, vaan tuo sepalusjuttu on vain hämäykseksi ommeltu, näyttää enemmän isojen pöksyille kun se on mukana, eikö?
Materiaaleissa uutta vain resorit ja ompelulangat. Niin, ja tuo minun merkki.
Koko on semmoinen 86-92 välimaastoa, Erkan kevättä ajatellen.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)