torstai 18. helmikuuta 2010
Kypärämyssyjä joustofroteesta
Sain kuin sainkin aikaiseksi ryhtyä kankaiden pilkontaan ja kypärämyssytalkoisiin.
Joustofrotee on kyllä aivan mainio materiaali! Yksi minun lemppareistani.
Viikonlopun yksiväriset hankinnat ovat kyllä todella hyvää laatua ja niin pehmoisia. Erkka sai turkoosiin Ticketin pukuun kaksi sävy-sävyyn myssyä ja pari muutakin.
Kaavana näissä on Ottobren nettikaava, ihan hauska mutta jatkossa etsin toisen tai kehittelen vähän kaavaa. Minusta tuo on jotenkin "kulmikas", vaikka tietty kun pesee myssyt malli voi kutistumisen myötä hieman muuttua. Pikkuisen kasvunvaraahan noissa on. Onko kuka tehnyt tällä kaavalla ja ollut tyytyväinen? Vai teinkö jonkun virheen kaavan jäljentämisessä....
Kokeilin myssyissä tuota "juttua", jotta laitoin päällikappaleen erivärisen. Ainakin auringonoranssi ja raitanen näyttää hauskalle. Pöllöjoustistakin oli pakko käyttää, etten turhaa sitä ole kaappiin hankkinut. Pöllöön ei oikein mikään yksivärinen käynyt, joten se saikin luvan olla samaa kuosia koko myssy.
Myös pikku-Ilmari sai pikkuriikkisen myssyn peikkojoustiksesta. Mitään käsitystä siitä, onko koko oikea vastasyntyneelle ei ole, koskapa pienensin kaavaa vapaalla kädellä. No, sen näkee sitten parin kuukauden päästä.
Tässä vielä koko rivistö:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tosi makeita myssyja, tykkasin erityisesti tuosta pollokuosista.
VastaaPoistaKivoja myssyjä kerrassaan! Mistä olet muuten löytänyt tuon turkoosin joustofroteen? Ihanan raikkaan värinen.
VastaaPoista