maanantai 4. tammikuuta 2010

Paitaa ja pöksyä pukkaa



Nonnii, ei nämä mitään "erikoisuuksia" bloggauksen arvoisia juttuja ole, mutta postaanpa kuitenkin.

Poitsun pusero
on ihan peruskaavalla; etukappale, takakappale ja kaksi hihakappaletta sekä kaulus resorilla. Materiaali t-paidasta, joka jo aiemmin oli paloiteltu kappaleiksi. Jäljellä oleva kangas ei riittänyt ihan 86 kokoisen paidan pitkiin hihoihin, joten tarkka huomaa ruskea-valkoraitaisen "lisukkeen" hihojen yläosassa. Lisuke on toisen t-paidan hihat, ja loppu tuosta raitapaidasta yritetään askarrella bodyksi huomenissa.

No, jos on tarkka, niin huomaa muutakin. Takakappale on leikattu "väärin päin" eli raidat tulivatkin pystyyn. Kivan näköinen juttu päällä ja ei käyttöä haittaa, vaikka ei ihan kaikkkien oppien ja sääntöjen mukaan olekaan kaavaa aseteltu kankaalle ;D.
Tämäkin sen takia, ettei kangas ihan riittänyt oikeaoppiseen leikkaukseen, mutta eipä yhtään harmita. Tässäkin taas leikitty hieman peitetikkikoneella
"opettelumielessä".

Pöksyt,
ne on isojen tyttöjen joutovaatesäkistä napatuista farkuista. Kaavat on aseteltu farkkujen lahkeille miten ne nyt parhaiten mahtuivat. Malli on joku bootleg-malli, joita olen pikkutytöille ommellut aiemmin. Saumat on päällitikattu peitetikkikoneella PUNAISELLA ;DDD (kun se nyt vaan on niin kiva väri...

Ei tuo ole mikään yhteen sointuva sävy-sävy -asu, mutta voi niitä silti pitää keskenään.

KIITOS paljon Teille, jotka olette vierailleet tässä alkavassa blogissa!!

Laskurin lisäyksen jälkeen on mukavasti kävijöitä ollut, jo yli kolmesataa. En minä edes uskonut, että kukaan tänne löytää... JA SUURKIITOS KOMMENTEISTA! Lämmittää mukavasti mieltä, että joku noteeraa pikku puuhastelut.

2 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle :) Tosi kiva blogi sinulla. Hyviä linkkejäkin löytyi peitetikkikoneen käyttöön. Niin ja ihania ompeluksia vaikka kuinka!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailusta! On oikein oikein mukavaa, että täällä joku käy välillä vilkuilemassa tekosiani ;D

    VastaaPoista