keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Tuhotaan läjä kangasta!!

...eilisen juttuja...



Niinpä, projektin nimi oli siis kangasläjän tuhoaminen.
Heitin pussillisen vanhoja vaatteita lattialle ja tavoite oli tuhota se iltaan mennessä. Tuhoutuihan se, ainakin osittain. Joitakin paloja jätin syrjään "tuota tuonnemmaksi" tulevaa mekkoprojektia varten, mutta loput onnistuneesti "tuhottiin" tavalla tai toisella.

Erkalla on kyllä riittävästi imuja vaippoihin, mutta voihan niitä aina tehdä vähän lisää ;D etenkin kun se on yksi erittäin hyvä konsti saada rätit uusiokäyttöön. Imuina parhaita ovatkin juuri paljon pestyt, mutta kelpokuntoiset kankaat - vaikkeivat bambua ja hamppua olisikaan. Puuvillat, colleget ja trikoot sekä joustofroteet unohtamatta pyyhefroteita, näistä yhdistelemällä saa todella imukykyisiä paketteja pienelle pissilossille.



Käytän "kaavana" aina yleensä samaa imua, niin saan kaikki meidän imut suht samanmoisiksi malliltaan. Malli on juuri semmoinen, joita voi laitella päällekkäin useita kulloisenkin tarpeen mukaan ja kietoa harson sisään pötköksi, joka taasen sujautetaan taskuvaipan sisälle. Saman mallin lyhyempää versiota käytän täsmäimuna poitsulla vaipan etumuksessa.



Lajittelen eri kangaslaadut ja paksuudet eri nippuihin, joista sitten kasaillaan sopivan paksuisia läjiä vuorotellen materiaaleja. Materiaalien vuorottelun tarkoituksena on, että imusta tulee "joustavampi", pehmeämpi (vai miten sen nyt sanoisikaan)kun esim froteiden välissä on joustofrotee tai trikoo. Olen huomannut, että käytössä ja pesuissa eri laadut eivät niin "imeydy" toisiinsa kiinni vaan pysyvät irtonaisina muotoon ommellussa imulätkässä.

Minusta on parempi, että yksi imu ei ole liian paksu, vaan ohuempi koskapa silloin imulärpäke kuivuu nopeammin puhumattakaan puhdistumisesta. Näitä valmiita lärpäkkeitä voi sitten kasata päällekkäin mielen ja tarpeen mukaan. Parempi niin kuin kiroilla kaksi päivää kuivuvan imuvuoren keskellä, nimim kokemusta löytyy ;/

Lisäksi olen jättänyt keskiompeleen (=imun pitkissäissuunnassa halkaijalla sijaitseva ommel) pois kokonaan. Tämä ommel heikensi imukykyä ompeleen kohdalta, sekä myös hidasti kuivumista.

Joitakin valmiita imuja:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti