perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vaipparallia ja jellonamyssyä



Tämä Anskun tekemä jellonamyssy on aivan valtavan ihana! Koko myssyssä on 44, eli vielä saamme odottaa hetken jotta pääsemme pitämään myssyä vauva-Ilmarilla. Tosin, myssyyn sopiva pukukin on vasta suunnitteluasteella mutta myssy on kyllä väreiltään semmoinen, että se käy eri pukuihin. Ihana - ihanampi - ihanin....nami nami.
Suomalaista käsityötä parhaimmillaan. Suurkiitokset Anskulle, suosittelen lämpimästi! Käykääpä kurkkimassa Tassunjälkiä -blogia!

Eipä meille sitten oikeastaan muuta kuulukaan. Terveydenhoitaja kävi vauvan tarkastamassa ja mittaamassa, pojalle oli painoa tullut lisää ja painoikin jo 3900g. Iso mies, minun pikkuinen.

Toinen poika tuntuu niin isolle-pienelle, Erkasta tuli ihan silmissä niin ISO. Kuten isoveljen kuuluukin olla - hoitaa pikkuista ja silittää ja tahtoisi syliin. "Vauva, vauva, vauva" juostaan vaunuille kun vauva herää unilta ja tahtoo maitoa. Köllähdetään viereen imetyshetkellä ja katsellaan niin suurin silmin, niin rakastavasti. Miten ihania pieniä minulla onkaan <3
Tiedän, rakkaudella ei ole ylärajaa.

Vaipparallia sujuvoittamaan pitää tehdä vaippoja lisää. Ylläri ylläri - olin myynyt paljon ja paljon Erkan pikkuvaippoja pois, kun olin varmaan heikkona hetkenä ajatellut etten enää tarvitse.



Tein auringonkeltaisesta joustofroteesta pienen läjän Mini-Millejä, tosin lisäsin kaavaan nyt röyhelön verran jalansuuhun. Mallina tämä on ehdottomasti paras NB-S koon vaippa, minä tykkään. Imee ja koko joustaa säädettävyytensä ja materiaaliensa puolesta. NBt kun yleensä tuppaavat olemaan lyhyen hetken vaippoja niin imunsa kuin käyttöikänsäkin puolesta.

Kuvaa en saanut muista kun tästä viimeisimmästä, kun hätäpäissäni nakkasin pesukoneeseen muut jo valmistuneet.

Kohta puoleen - mikäli Ilmari kasvaa tuota tahtia - joutaa minun pienimmät NB vaipat myyntiin. Ei sillä, että sanoisin "ei enää", vaan jos - JOS - vielä pieniä tulee joko itselle tai vanhimmille lapsilleni tahtoisin kyllä tehdä ihan uudet vaipat, JOS semmoisen tarvetta ilmenee. JOS, iso JOS.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hiippamyssy Ticketin kukkatakkeihin



Ostinpa vielä Ticketin kukkatakkien lisäksi saman kuosin kura-asutkin molemmille tytöille. Nyt sitten oli ajankohtaista se sopivien myssyjen ompelu.

Idean pohjana jälleen kerran se oma hiippamyssyni ja joskus Ebayssä näkemäni Gymboreen (??) kylpytakin, jossa oli huppu reunustettu kukan terälehdin. Värit vaan takkiin sopivaksi, niin tämä puolittain varastettu idea pääsi työn alle.

Myssyjä tein kerralla kolme kappaletta, eli lisäsin huutonettiin sen kolmannen.
HIH, Varmaan joku muukin on tilannut Elloksen alekoodilla noita kukkatakkeja, kun ei enää ole valikoimissa ;)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Satujen taika on ihmeellistä



...sillä sadussa kukkamaa voi olla ihan kummallisissa paikoissa. Kuten nyt se on loikannut Titan hiippamyssyyn....

Myssymalli on se minun oma kypärähiippa, jota aikaisemmin tein lohikäärmeheltoilla pääsiäisen aikaan.
Tytölle ei oikein tuo lohikäärmemalli purrut täysillä ja ei tuohon pilkkutrikooseen lohisjuttu käynytkään jos totta puhutaan.

Kukka on trikoota, leikattu ympyräksi, ommeltu reunoista melkein umpeen ja täytetty vanulla. Langalla harsittu kukan terälehtien ääriviivat ja keskelle nappi, jonka avulla kukka kiinnitetty itse myssyyn.

Vihreät terälehdet on leikattu pitkiksi kolmioiksi lehtien malliin, ommeltu reunat ja käännetty. Hieman poimutusta leveään reunaan ja kiinni myssyn saumaan.




Näyttää niin niin namuselle, ja tyttö tykkää. Onneksi ;)

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Se ois sit niiku tässä ;)



Äidin pieni....
ILMARI syntyi 19.4.2010, painoa 3690g ja pituutta 50 cm.
AIVAN IHQ! <3 <3 <3

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Mammatunika



Ensimmäinen yritelmä mammatunikasta. Enpä ole aiemmin tehnyt, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Eikä muuten jää viimeiseksi ;D

Kaavoitus ja leikkaaminen on "hieman" hankalaa kun ei ole mallia eikä siis niitä kaavojakaan. Tarkoituksena oli siis saada aikaiseksi mammatunika, pusero joka sopii päälle nyt ja omaa myös imetysominaisuudet. Lisävarusteena vilpoisuus ja vaaleus, sekä pitkät hihat ettei käsivarsimakkarat näkyisi. Plus tietty rypytys rinnan alla, ettei mahamakkarat vauvan ilmaantumisen jälkeen niin hirveästi pistäisi silmään.



Ihan OK versio, unohdin vain piirtää talteen paperille kaavat, kun leikkailin vain suoraan kankaasta noita paloja summamutikassa. Eli ihan samanlaista ei onnistu ilveelläkään tekemään.

Kangas on Nanson trikoota, laadukasta ja miellyttävää. Malli kuvassa ei ole niinkään laadukas, mutta mutta...parempi ettei yritä itseään tyrkytellä mallimarkkinoille edes XL-malliksi ;D

Ja minun pieni "Ilmari" kasvot kameraan päin:


Kuvan oikeassa reunassa, nökerö nenä, palloposket ja suu. (No, sieraimet taitaa erottua tarkimmin....)
Can´t wait for him <3 ;)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Rymymekko



Vaihteeksi tytölle, ovat neidit jääneet vähän unholaan tässä ompelujutussa ;)



Ihan yksinkertainen ja tavallinen rymymekko, tai oikeammin tunika.
Kaavana käytin soveltaen Ottobre 1/2002 tunikaa, joka malliltaan on hauska mutta tosi nopea ommella.

Enemmän aikaa vei napata kuvat, pyöräyttää ne PhotoShopissa ja ladata ne tänne bloggeriin kuin itse mekon valmistus.



Kankaana mitä lie ylijäämä-joutokangasta, semmoista sekoitetrikoota. Väri on hyvin tumman sininen, melkein mustaa. Siihen sitten tietty piti tytölle jotain pinkkiä. Peitetikkikoneella vaaleanpunaista saumojenhuolittelua ja pientä aplikointia.

Kukka-aplikaatio on tosi yksinkertainen, kaksipuoleinen tukikangas toiselle puolelle, leikataan kukka, silitetään paikalleen ja vähän reunojen sisäpuolelta suoralla ompeleella kiinni. Jätin aplikoinnin tuolle alkeelliselle tasolle ihan tarkoituksella, nouseepa pesuissa nuo kukan reunat sitten kivasti "törölleen". Kukkien kangas vanhoista collegepuseroista, kangas nurinpäin.





Tällä mekolla voi huoletta rymytä trampalla ja pihalla, joustaa eikä haittaa jos vähän tarttuisikin risuihin ja kupsahtaisi rapakoihin.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

IHANAA + huutis sulkeutuu



http://www.hawthornethreads.com on oikein kiva kangaskauppa netissä. En tosin ole sieltä vielä tilannut, mutta ostoskorissa roikkuu muutamia ihania kankaita. Tästä sienikankaasta tahdon ehdottomasti takin kevääksi ainakin pojalle, ehkäpä tytöillekkin. Tosin, tytöille on omat kankaansa jo valittuna. Sain Tassunjälkiä-blogin Anskulta kaavat ja syyhyttäs päästä tekemään.

Tämä "odottaminen" on vain niin tuskastuttavaa, odottaa ja odottaa. Mitään ei vain haluaisi aloittaa, kun mielessä on olo että keskenhän se aloitettu työ kuitenkin jää. Ja minun kärsivällisyydellä se ei oikein luonnistu, jättää keskeneräistä sivuun. Koska, tiedän että sinne sivuun se sitten jääkin...hamaan ikuisuuteen asti.

HUOMIO HUOMIO!
Huuto.netissä myynnissä oleva pipo-kaulaliinasetti, se aivan syötävän ihanan keltaisen-auringon-oranssi saa siis uuden kodin YLIHUOMENNA!


http://www.huuto.net/kohteet/unisex-kaulahuivi-pipo-setti/133440566

Hintavaraustahan en laittanut, että kyllä se jollekkin on menossa ;)

Jatkamme päivää....

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

DaCapo ja muutama muu


MUOKATTU: Huuto.net linkit lisätty!


No, kuten arvata saattaa - eihän se siihen yhteen myssyyn jäänyt....
Erkalle vielä toinen, vähän eri värinen myssy. Eilenhän myssy oli suklaan ruskea keltaisella "heltalla". Nyt tämänpäiväinen murrettuunsinappiin taipuva keltainen suklaanruskealla. Oikea DaCapo väri, nam nam.




Lisäksi saman värinen tuplana sekä minttusuklaa, ei ihan minttua vaan murrettu, minttuun taittuva sinivihreä. Tämäkin on aivan herkku!
Mikäli joku tuntuu tarvitsevan tämmöisiä pipoja, niin kysyä saa - nämä kaksi ovat siis ylimääräisiä. Koko in semmoinen One Size, eli viruu ja paukkuu aina yksivuotiaasta eskarilaiseen. Kaikki on nimittäin tehty samalla kaavalla ja menee niin Erkalle kuin tytöillekkin.

Tytöt saivat oman värisensä, mutta Lotta ei kuulemma haluakaan tuota apinamyssyä, koska itsepintaisesti tahdoin laittaa siihen ruskean heltan, enkä sinistä. Eli tämäkin vissiin sitten menisi myyntilistalle ;(











Näiden myssyjen ompeleminen on tosi hauskaa!

Kohteet Huuto.netissä:
DaCapo: http://www.huuto.net/kohteet/kevathiippamyssy-dinosaurus-royhelolla-_dacapo/134070279?
**MYYTY**

Minttusuklaa: http://www.huuto.net/kohteet/kevathiippamyssy-dinosaurus-royhelolla-_minttusuklaa/134069834?

Apinakuosinen: http://www.huuto.net/kohteet/kevathiippamyssy-dinosaurus-royhelolla-_pinkkiapina/134070719?

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Oma pieni pääsiäistipunen



Kävimme "pääsiäs shoppailulla" ja Lindexistä tarttui matkaan ajankohtaan niin sopivan värinen kura-asu. Hinnallakin oli pilattu, aivan totaaliseti. Takki 10 e, housut 10 e.

Mutta talven jäljiltä värirasistina meillä ei siis ole keltaista juurikaan, eli pitipä sitten toteuttaa pieni ompeluprojekti, vaikka pääsiäislupaus kuuluikin: "Nyt ei ommella". Höö, ne lupaukset on tarkoitetukin rikottaviksi ;D

Kaavan piirtelin itse, koskapa Ottobren kypärämyssykaavaan en ollut tyytyväinen. Kankaana paksumpi puuvillatrikoo (ne aivan liprut on totaalisesti meillä kiellettyä materiaalia - surkeita ihan ommeltavuuden ja käytönkin kannalta).

Minä olen kyllä tyytyväinen.
Onhan tietty tuo lohikäärme -malli niin matkittu ja paljon kulutettu,
mutta minusta sopi niin niin hyvin tähän asuun ja pääsiäisen teemaan voisi ajatella että tuohan on vähän kuin pääsiäiskukon heltta, keltaisena ;D vai mitä?

Näitä pitää nyt ommella muutama lisää, isommillekkin ja eri väreissä. Nimittäin malli taisi olla mieleinen, kun tilauksia sateli heti ompelu ja sovitusvaiheessa ja väritoiveitakin esitettiin innolla ;D
Kerrankin...


Hyvää pääsiäistä!



Nyt ei ommella, nyt vietetään pääsiäislomaa. Tehdään pihatöitä. Valmistellaan vauvalle juttuja. Ollaan vaan....ainakin pienen hetken ajan.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!