maanantai 22. maaliskuuta 2010

Inspiraatio, mutta mistä voimat?



Nyt on sitten ollut aivan hiljaista. Kuin huopatossutehtaalla. Tai no, siellä voi jotain tapahtuakin, muttei täällä ;(

Ideoita olisi, mutta mista saa sen innon aloittaa jotain? Miun ompelukone keljuilee, on jo keljuillut jonkin aikaa. Minä en ymmärrä, miksi hemmetissä piti ostaa tuommoinen sikakallis 1400 euroa maksava lelu, joka olevinaan tunnistaa kankaan laadun ja muokkaa paininjalan paineen ja ompelusäädöt sen mukaan. Ihan surkea peli, ei siis miulle! Paljon paljon kivempaa on suruutella vaikka tuolla oranssilla retro-husqvarnalla.

No, lopulta sain tungettua takaisin koteloonsa tuon rentun ja kaivettua entisen ruusun - "Ompelimon Putiikin" ajoilta jemmatun koneeni - varaston nurkista esille. Nyt pitäisi vain yrittää saada intoa kokeilla toimiiko se. Onhan se huollettu tässä välissä ( käyttö loppui 12 vuotta sitten, välihuolto kaksi vuotta sitten, kertaakaan en ole käyttänyt - josko nyt ).

SPR:ltä hain kolme säkkiä vaippatarvikkeita (no saa niistä muutakin) ja pitäisi aloittaa Erkan ja "Ilmarin" vaippasavotta. Tosin onhan miulla iso laatikollinen pikkupikkuvaippoja, mutta ainahan sitä uudelle vauvalle jotain uutta tahtoisi. Mietin, jos tekisi vaikka Mini-Millejä muutamat. Erkalla taas olisi hyvät ihan pelkät imut ja Cuddle-fleecekuorien malliin tehdyt kuoret -vähän niinkuin "ison pojan malliin" koskapa rasittaa tuo rättien taskuun työntäminen. Tai ei se laittaminen vaan se kakkavaipan purkaminen, se ei ole kivaa. Kesä tulee kohta ja sitten saa poika aloittaa kuivaharjoittelun. Siihen saakka jatketaan tällä mallilla...

Hattuja pitäisi tehdä, mallit mielessä - missä inspis aloittaa - taas... ;(
Joitakin pääsiäispöytäliinoja ja petivaatteita lapsille. Kankaat olisi valmiina.
Vauvan puklu- ja unirättejä.
Vauvan pöksyjä, niitä oli aika vähän, ainakin semmoisia terällisiä.

Ulkona paistaa aurinko ja maljakossa on koivunoksissa pienet lehdet - kyllä se tästä vielä touhuksi muuttuu!

Lainaan vielä tähän yhden facebookista bongaamani lauseen ;
"On helppo arvioida, miten jokin asia tehdään. Paljon vaikeampaa on hilata itseluottamuksensa sille tasolle, joka laittaa käärimään hihat ja tekee sen."

_______________________________________

KIITOS lukuisista kommentista! Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja vastata kaikkiin kysymyksiin, on jostain syystä tässä jäänyt väliin kun on ollut "tärkeämpää" tekemistä, kuten istua sohvalla jalat pöydällä ja mittailla verensokereita ja verenpaineita.... (luit oikein rivien välistä, hitsin kivaa, joo...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti