perjantai 1. tammikuuta 2010

Vanhat uusiksi

Nuhanenä päivä ja vaikka sää olisikin sallinut, ei ulos ole menemistä. Titalla on kuumetta eikä olo itselläkään ole kummoinen. Verenpaineita heittää pienestä huimauksesta päätellen, mutta eipä tässä kummoisia rasitusoperaatioita tehdäkään...mitä nyt pikkusen ompeluksia. Kun on noita joutavia rättejä, joista muokkailla. Ja uunikin on lämpiämässä että tilkut saa heittää sinne. Ja poikakin tarttee parit bodyt. Tänään.

Muistanet varmasti postauksen viikolta, kirppisreissulta? Ne vaatteet, joista suunnittelin Erkalle jotain, kun en kaupasta löytänyt? Tarkoituksena ei siis ole niistä tehdä mitään "hienoja suunnittelijan luomuksia" vaan ihan yksinkertaisia käyttövaatteita periaatteella vanhasta uutta (ja nopeasti).

No, tässäpä on yksi naisten paita muokattu uudelle käyttäjälle sopivaksi:


Bodyn rintamukseen leikkasin isojen tyttöjen joutovaatesäkistä (=minun askartelutarvikkeita) löytyneestä t-paidasta "merkin", joka oikesti oli joku pehmokohopainatuskuvion osa. Taakse panin palan kaksipuoleista liimakangasta, silitin rintaan ja tikkasin pari milliä reunoista suoralla, lyhyellä tikillä. Ihan kiva.
Resorit on siitä samaisesta paidasta. Eli tuloksena kahden puseron risteymäbody.
(Peitetikkikonekokeilu numero jotain. Meneehän tuota aikaa testaillessa kaikenlaista sillä vempaimella.) Nepparit muovisia KAM-neppejä.

Sitten paloittelin pari erittäin joustavaa raitapaitaa resoreiksi. Ja talteen tietysti, odottamaan päivää kun tarvitsee punavalkoraidallista resoria.

Vasemmalla resoritarpeet, oikealla läjä joka käsittelyn jälkeen jäi paidoista uuniin poltettavaksi. Aika hyvin hyödynnetty, vai mitä.

Ja sitten vaihdettiin koneisiin punaiset langat.
;D Eli ompeluksia punaisin tehostein:



Miesten 100% villapaidasta rakennellut vaippavillikset Erkalle koossa 92. Eli vielä reilut, mutta en viitsinyt pienempiäkään tehdä, kun tuon kokoiset sai. Kaavana oma kalsarikaava.

Alla olevassa kuvassa pöksyt käyttäjän päällä:



Body rakenneltu kirppispaidoista. Punaisen t-paidan hihat jatkettiin toisen puseron hupusta leikatuilla kaitaleilla (sen puseron hihat käytettiin jo aiemmin tehtyyn ruskeasävyiseen bodyyn, tähän näin) ja leikin uuden koneen tikkauksilla ihan vaan sen takia kun huvitti leikkiä ;D. Yleensä en tykkää noin paljoista tikkauksista, mitä tähän bodyyn tein. uutuuden viehätystä vissiin...
Nepit KAM-neppejä, kaava omani jota on hieman parannettava jotta pullis saisi toimintatilaa enemmän. Leveydestä, ei korkeudesta enää koska tuossa on kestovaippaan ihan mukavasti pituutta. Kankaan väri ja kuosi on herkullinen, niin jouluinen ( joopa, kevättä kohdenhan nyt mennään, joo...)

Sitten se viimeinen, noin 150 cm kokoisesta t-paidasta tuunattu:


Pituus ei riittänyt bodyyn, joten paitahan se sitten. Pusero näytti liian tylsälle ilman mitään kuviota ja päätinkin kokeilla ompelukoneeni tikkivalikoimaa. Tähti on leikattu ohuesta fleecestä ja silitetty puseron rintaan kaksipuolisen tukikankaan avulla. Tikkaus ei oikein onnistunut, mutta enpä ole tuota tikkia koskaan aiemmin mihinkään koettanutkaan. Mutta söpö siitä tuli, vaikka Eve ja isukki väittivät liian tyttömäiseksi. PÖH! Ei ole, käskinkin isukin vetää jussipaitansa päälleen ja painua hevosia ruokkimaan - meillä jatketaan tähdillä leikkimistä ja joulun väreissä.

Oikein hyvää vuoden ensimmäisen päivän jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut masukista! Toivottavasti verenpaineongelmat rauhoittuvat pian ja olosi kohenee.
    Ihania uusiovaatteita olet tehnyt! Mahtavaa, kun taitoa löytyy. Tuo raitapaita tähtineen on huippu. :D
    -Eija-

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan hengästyneenä luin tekstiäsi.. olen aivan kateellinen tuollaisesta taidosta luoda vanhasta uutta! Vau!!! Ja punainen tähtipaita ei ole tyttömäinen lainkaan :)

    VastaaPoista